tiistai 13. maaliskuuta 2012

Ya♥ip♥ikia Chibic♥nissa

Niitä me olimme. Yaoipoikia.
Eli syy siihen, että miksi päivitys tulee vasta nyt <nolo> on omgmeilläoliyaoicossi...!!!1Ja siksi matelen vasta nyt nurkasta koneen ääreen  ja keräilen V:n kallonkappaleita pölyttyneeltä lattialta, illan hyisen tuulen leikitellessä homoletissäni ja kuiskaillen: "syyllinen, syyllinen..." Niin hopeinen kyynel vierähtää poskelleni ja huokaisen, suoristaudun ja katson uuteen aamuun; aamuun, jona poltan kaiken yaoimangani ja tyhjennän koneeni viimeistä saastaisten ruusujen peittämää bittiä myöten. Lopuksi, nojaan V:n kauhtuneeseen ruumiiseen lävistän tärväytyneen sydämeni mustekynälläni, jotten ikinä enää tuottaisi yaoi arttia maan päälle...

Ei. Se ei ollut syy. Syy oli epänörtin elämän rasitukset. Nämä rasitukset ovat estäneet kaiken ylimääräisen nörtteilyn ja niinpä tämä blogi on jäänyt aivan hunningolle. Mutta ei huolta, tässä teille comebackiä mussukkaiset.

Kumpikaan meistä ei aiemmin ole ollut Chibissä sen sijainnin vuoksi, mikä on aiheuttanut ainakin minulle tiettyjä ennakkoluuloja; kuvittelin Chibin olevan erittäin pieni ja epäsuosittu pikku tapahtuman raapale, mutta näinhän ei siis ollut. Chibin Helsinkiin rantautumisen myötä olen taas astetta sivistyneempi.

Tapahtuman koko oli miellyttävä huomioiden Glorian tilat ja kiinnostavaa ohjelmaakin löytyi. Tapahtumassa hengailimme lähinnä Paulan, Deidein ja EsuNehin kanssa (lolo niceillä puhuminen, mutta pakko, jotta tunnistatte ihmiset intternetin ihmemaassa) sekä lopuksi oleilimme Esun Rintamasuunta-possen kanssa. Tosin itse en kutsu sitä hengailuksi, vaan lähinnä häirinnäksi...

On vaikea antaa kriittistä mielipidettä Chibistä. Conissa toki oli monenlaisia epäkohtia alkaen epämääräisistä nettisivuista (saivat harkitsemaan coniin menemistä, nyt tsemppiä!) aina epäpätevään ohjelmanpitäjään.
Ilmainen vinkki ohjelmanpitäjille: jos kommentoit kovasanaisesti mikkiin toisten pukuiluratkaisuja, vaikka kyseessä ei ole cosplayohjelma, olisi hyvä jos oma asu (josta kertoo mallikkaana esimerkkinä) olisi sitten oikeasti sitä parempaa tasoa.



Eniten taisi kuitenkin harmittaa cosplaykilpailun missaaminen. Yleensä emme ole tavanneet mennä seuraamaan "peruskilpailuja" vaan ainoastaan WCS-karsintoja tai muita, joissa on tulossa oikeasti kunnon show. Nyt kuitenkin olisi kiinnostanut Chibin mielenkiintoinen kilpailumuoto, jossa omat hahmot olivat sallittuja. Cereally, omat hahmot? Jenkkimeininki... olenpan ikävällä päällä, mutta en näe tätä mitenkään riemukkaana asiana. Omat hahmot ovat tosi jees ja ei siinä mitään, mutta jos niitä on pakko saada kilpailuun mukaan niin huomaan heti 2 ongelmaa: 1) aika epäreilua verrata tarkasti kuvaa noudattavaa "oikeaa" cossia pukuun, joka on saatettu vain repiä kaapista ja sitten piirretty hieno kuva jälkikäteen. 2) Entäs jos joku suunnittelee oman hahmonsa vain kilpailua varten (truu nörtti lolo) ääniä kalastellen? Miten voisi pärjätä syvällinen, huolella mietitty pöytälaatikkosankari jotain ihkun näköistä super coolia Mary Sueta vastaan... Just sayin`

Ei unohduta negatiivisiksi! Olen todella iloinen, että Chibicon rahdattiin Helsinkiin. Kesässä parasta ovat nimenomaan pitkät conit (joista vain Desu nyt kolme päivää, nyyhky) joihin matkustetaan ja stressataan ja tehdään se thö cosplay. Mutta talvella on niin kiire ja jatkuva rahapula, että resurssini eivät riittäisi toiseen Frostbiteen. Kuitenkin Coneja kaipaa ja puvut homehtuvat kaapissa, joten Chibi oli varsinainen pelastun loskan keskellä, lisää pikkuconeja pk-seudulle, kiitos~!

Iloinen asia Chibissä oli se tunnelma. Olen huomannut, että samalla kun conit erikoistuvat, kasvavat, tulevat paremmin organisoiduiksi ja vähemmän kotikutoisiksi, samalla tunnelma kliinistyy ja alkaa vallita se paljon moitittu ilmapiiri, jossa ollaan siis niiq cooleina jatkuvasti ja käyttäydytään tosi siis aikuisesti niinkuh.
Chibissä päin juoksi lapsia. Oli myös rauhallisia vanhempia ja vähemmän kaistapäisiä ihmisiä. Silti ihmiset tuntuivat viihtyvän ilman ikävää painetta. Juu. Se oli mukavaa.

Nyt lopetan tämän kuivan viiniarvostelun ja laitan kuvia tulemaan asuistamme~
Olin siis hurja seme Hikaru-sama (hopea tukka) ja PrincessaV oli kawaii uke, oikeasti hurjin seme, MiyaMiya-kun (söpöt silmälasit!) sarjasta Bara No Kokoro ♥
Ja asut olivat kaikin puolin osia vanhoista/tulevista cosmuista ja koottu päivää ennen, joten siksi ajattelimme, että ne eivät nyt (ainakaan vielä!) ansainneet omaa postaustaan.
Kuvat on ottanut Emilia Lahtinen.




gotta love his attitude


ja joo, korvien kuuluu olla pahvia.
Nyt tästä se lähtee, aktiivisen päivittelyn uusi nousu... See ya ♥